Naisten maastotreenit -kausikortti

150,00 

Naisten maastotreenit Kotkassa vaihtuvalla teemalla ja lähtöpaikalla. Kausikortilla saat kaikki kauden treenit yhdellä maksulla!

Varastossa

Kuvaus

Vuonna 2022 Randomin naisten maastotreenit ottavat merkittävän kehitysaskeleen, kun harjoittelemaan kokoonnutaan viikoittain!

Treenit järjestetään joka keskiviikko (*) klo 18-20, lähtöpaikka vaihtelee treenin teeman ja vetäjän kekseliäisyyden mukaan. Kauden edetessä treenien haastavuustaso kasvaa nousujohteisesti eli eniten hyötyy, kun osallistuu mahdollisimman usein. Yksittäisille kerroillekin saa toki tulla eikä poissaolosta jaeta rankkua 😉

Treenit sisältävät esimerkiksi pyöränkäsittelyharjoituksia, alamäkitekniikoita, ylämäkiharjoitteita, jonkin verran teoriaa/insinöörimäistä sepostusta, henkilökohtaista ohjaamista ja vinkkejä, sekä toisinaan ihan vaan yhdessä ajamista. Osallistujien niin toivoessa voidaan käydä läpi myös yleisimmät pienet huoltotoimenpiteet, kuten sisärenkaanvaihto.

Treenit sopivat parhaiten maastopyöräilyä vähän tai ei ollenkaan harrastaneille (0-2v. harrastustaustaa). Kokeneemmille kuskeille voidaan tarvittaessa kehittää lisähaastetta. Osallistumisvaatimuksena maastoajoon soveltuva pyörä ja pyöräilykypärä. Suosittelemme lisäksi polvisuojia, vesipulloa ja maastoajoon tarkoitettua (kestävää ja kevyesti suojaavaa) vaatetusta hanskoineen. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta, vaan jokainen vastaa itse tarpeelliseksi katsomastaan vakuutusturvasta.

Maksuvaihtoehdot

Osallistumismaksu: 10€ / kerta
Sarjalippu: 100€ / 12 kertaa
Kausikortti: 150€ / kaikki treenit

Kauden aloitus poikkeuksellisesti MAANANTAINA 18.4. klo 14-16.

Viikosta 17 eteenpäin normaaliaika ke 18-20. Kausi jatkuu aina lokakuulle asti (hieman säistä riippuen), eli treenikertoja kausikortilla saa n. 25-30, jolloin yksittäisen treenin hinnaksi jää n. 5€.

Kertamaksut kortti- tai käteismaksuna kunkin treenin alussa.

Treeneihin ilmoittautuminen tapahtuu Random Bikes:n Slotti-ajanvarausjärjestelmän kautta. Jokaiseen treeniin tulee ilmoittautua erikseen. Kullekin treenikerralle on määritetty maksimiosallistujamäärä (yleensä max. 10), jotta riittävän henkilökohtainen ohjaus pystytään takaamaan. Niille kerroille, jolloin ajamme enimmäkseen lenkkiä, mahtuu enemmän osallistujia. Pidätämme oikeuden perua yksittäisiä treenejä, mikäli ilmoittautuneita on vähemmän kuin kolme henkilöä vielä 4h ennen treenin alkua.

Treenien päävetäjänä toimii Random Bikes:n Sini.

(*) Muutamia poikkeuksia treeniaikatauluihin kauden aikana. Tiedotamme näistä erikseen.

Tietoa

Sukupuoli

Naiset

TOP

OSTOSKORI 0

Kirjautuminen

Luo tili

Henkilökohtaisia tietoja käytetään sivuston käyttökokemuksen tukemisessa tällä sivustolla, pääsyssä tiliisi ja muissa tarkoituksissa kuten on esitetty Yksityisyyden suoja.

Salasanan palautus

Unohditko salasanasi? Anna käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi. Saat sähköpostiisi linkin uuden salasanan luomiseen.

Liity jonotuslistalle Ilmoitamme kun tuote saapuu varastoon. Jätä voimassa oleva sähköpostiosoitteesi.